Hanhelan Sukuseura ry:n säännöt |
tulosta | takaisin | |
1.
§ Nimi ja kotipaikka
Yhdistyksen nimi on Hanhelan Sukuseura ry, kotipaikka Haukipudas ja toimialue koko maa. Yhdistystä kutsutaan jäljempänä sukuseuraksi tai seuraksi.
Sukuseuran tarkoituksena on selvittää suvun vaiheita ja historiaa, vaalia suvun perinteitä ja edistää yhteenkuuluvuuden tunnetta jäsentensä keskuudessa. Tarkoituksensa toteuttamiseksi sukuseura pyrkii - järjestämään yhteisiä kokouksia, sukupäiviä,
retkiä ja muita seuran toimintaan liittyviä samantapaisia tilaisuuksia Toimintansa tukemiseksi seura voi ottaa vastaan testamentattua tai lahjoitettua omaisuutta, perustaa rahastoja sekä asianomaisella luvalla järjestää varainkeräyksiä ja arpajaisia. Seura voi myös omistaa toimintansa kannalta tarpeellisia kiinteistöjä.
Sukuseuran varsinaiseksi jäseneksi voidaan hyväksyä jokainen
18 vuotta täyttänyt henkilö, joka isän tai äidin
puolelta on sukuun kuuluva tai joka avioliiton kautta on siihen liittynyt.
Sukuseuran jäsenet hyväksyy seuran hallitus.
Sukuseuran asioita hoitaa seuran hallitus, joka valitaan vuosikokouksessa. Hallitukseen kuuluu puheenjohtaja, varapuheenjohtaja sekä vähintään
kolme (3) ja enintään viisi (5) muuta jäsentä. Hallituksen
toimikausi on vuosikokousten välinen aika. Hallitus kokoontuu puheenjohtajan tai hänen estyneenä ollessaan varapuheenjohtajan kutsusta, kun he katsovat siihen olevan aihetta tai kun vähintään kaksi hallituksen jäsentä sitä vaatii. Hallitus on päätösvaltainen, kun vähintään puolet sen jäsenistä, puheenjohtaja ja varapuheenjohtaja mukaan luettuna on läsnä. Asiat ratkaistaan yksinkertaisella äänten enemmistöllä. Äänten mennessä tasan ratkaisee puheenjohtajan mielipide, vaaleissa kuitenkin arpa. Hallituksen kokouksista on pidettävä päätöspöytäkirjaa.
Sukuseuran nimen kirjoittaa puheenjohtaja tai varapuheenjohtaja jompikumpi yhdessä sihteerin tai rahastonhoitajan kanssa.
Sukuseuran tilikausi on kalenterivuosi ja toimikausi on vuosikokousten välinen aika. Tilinpäätökset tarvittavine asiakirjoineen ja hallituksen vuosikertomukset on annettava tilintarkastajille tarkastettavaksi viimeistään kaksi kuukautta ennen seuran vuosikokouksen pitämisajankohtaa. Tilintarkastajien lausunto tilien ja seuran hallinnon tarkastuksesta on jätettävä hallitukselle viimeistään kuukausi ennen vuosikokouksen ajankohtaa.
Sukuseuran kokoukset kutsuu koolle hallitus. Kokouskutsu on toimitettava viimeistään neljätoista (14) päivää ennen kokousta joko lähettämällä kutsu kirjallisena kullekin jäsenelle tai julkaisemalla kutsu seuran kotipaikkakunnalla ilmestyvässä sanomalehdessä.
Seuran vuosikokous pidetään joka kolmas vuosi hallituksen määräämänä päivänä huhti-syyskuun aikana. Ylimääräinen kokous pidetään, kun seuran kokous niin päättää tai kun hallitus katsoo siihen olevan aihetta tai kun vähintään yksi kymmenesosa (1/10) seuran äänioikeutetuista jäsenistä sitä hallitukselta erityisesti ilmoitettua asiaa varten kirjallisesti vaatii. Seuran kokouksessa jokaisella edellisen vuoden jäsenmaksunsa maksaneella varsinaisella jäsenellä sekä ainais- ja kunniajäsenellä on äänioikeus ja jokaisella äänioikeutetulla yksi (1) ääni. Seuran päätökseksi tulee se mielipide, jota on kannattanut yli puolet annetuista äänistä. Äänten mennessä tasan ratkaistaan vaalit arvalla. Muutoin päätökseksi tulee kokouksen puheenjohtajan kannattama mielipide.
Seuran vuosikokouksessa käsitellään seuraavat asiat: 1. Kokouksen avaus Mikäli seuran jäsen haluaa saada jonkin asian seuran vuosikokouksen käsiteltäväksi, on hänen siitä kirjallisesti ilmoitettava niin hyvissä ajoin, että asia voidaan sisällyttää kokouskutsuun.
Päätös sääntöjen muuttamisesta ja seuran purkamisesta on tehtävä seuran kokouksessa vähintään kolmen neljäsosan (3/4) enemmistöllä annetuista äänistä. Kokouskutsussa on mainittava sääntöjen muuttamisesta tai sukuseuran purkamisesta. Sukuseuran purkautuessa käytetään seuran varat seuran tarkoituksen edistämiseen purkautumisesta päättävän kokouksen määräämällä tavalla. Sukuseuran tullessa lakkautetuksi käytetään varat samaan tarkoitukseen. |
||
© Hanhelan Sukuseura ry 2003-2016 | webmaster |